Elämän uusi kappale

Olemme vaimon kanssa jutelleet useasti kuinka elämässä tuntuu vaihtuvan uusi aikakausi, kuin uusi kappale kirjassa, aina noin 7-9 vuoden välein. Niinkuin juuri nyt, kun olemme yhdeksän vuotta asuneet tässä talossa ja nyt on kaupunkiin muutto kohdalla. Tytär on kasvanut pikkutytöstä nuoreksi teiniksi. Oma kuntoni on ikävä kyllä muutoksessa. Vaimoni syöpä. Kaikki samaan aikaan.

Rannalla mieli lepää. Elokuussa hiljaista paikkaa on vaikea löytää.

Ja kun kappale vaihtuu, liki kaikki muukin mullistuu samaan aikaan. Äitini kuoli keväällä. Omalta puoleltani se muutti ydinperheen rakenteen yllättäen kovin toisenlaiseksi, kuitenkin ihan hyvässä mielessä. Äitini olisikin varmasti toivonut näin.

Edelleen, muutto kaupunkiin tuo tullessaan tyttären elämään uutta dynamiikkaa, koulumatka kun on kävelymatka ja ystävät asuvat lähellä, ympärillä. Tämä tietysti tuo kasvattajalle uutta näkökulmaa ja tarvetta vastuun kantamiseen kasvatustyössä.

Tällä kertaa sain tyttären seuraksi odottajan penkille.

Vaimolla oli eilen ikäänkuin ylimääräinen vastaanotto ja toimenpide sairaalassa. Vaikka toki kemoterapia jatkuu aikataulussaan taas viikonloppuna, asennettiin kasvaimen alueelle jonkinlainen seurantaimplantti, mikrosiru, RFID-lastu tai jokin vastaava. Onkologi oli vaimolle sanonut että tämä on tarpeen sitä varten, että alkuperäinen kasvaimen sijainti on tiedossa jopa siinä tapauksessa, että solumyrkky yllättäen saisi kasvaimen katoamaan kokonaan. Jos niin ollen ei alkuperäisestä kasvaimen sijainnista olisi tietoa, olisi toki tutkiminen vaikeampaa jos ei jopa mahdotonta. Jäljellä olevien syöpäsolujen etsiminen olisi vaikeampaa ja niin edelleen.

Kyseinen seurantaimplantin asennus oli onneksi toimenpiteenä selvästi helpoin tämän matkan mutkista. Vaimo ilmaantui pirteänä, joskin ehkä hiukan jopa ylienergisenä mutta hyväntuulisena radiologian osastolta, josta päästiin suoraan kotiutumaan. Helpotuksen huokaus.

Pitää muistaa rentoutua loppuviikosta.

Huomenna taas oma MS-riesaan liittyvä pistos. Loppuviikko on taas vähän hankalampi sivuoireiden vuoksi. Kaksi viikkoa sitten, edellisen pistoksen jälkeen en lepäillyt tarpeeksi ja kaikki oli turhan hankalaa. Nyt täytyisi olla viisaampi. Pitää muistaa olla hitaampi ja tehdä etupäässä vain välttämätön.

Käytiin porukalla tervehtimässä pikaisesti alueella lomaa viettävää ystäväpariskuntaa kaupungin toisella laidalla. Tämä oli oikeastaan ensimmäinen varsinainen sosiaaliseen elämään liittyvä tapahtuma sitten luhistumisen. Energiaa kuitenkin tähän riitti, ja onneksi niin. Ystäviä ja ystävyyttä ei kai ole koskaan liikaa. On todella kurjaa jos tällaiset arvokkaat asiat, noin yleisellä tasolla, pääsevät kuihtumaan. Kaikki ihmeet vaativat uhrauksia, ehkäpä se onkin todella niin.

 Näkymiä ystäväpariskunnan loma-asunnon terasseilta.