Pitkä päivä

Tämän koneen kello näyttää nyt juuri 00:52. Vaimo pääsi vihdoin nukkumaan omaan petiin. Sairaalasta meidät kotiutettiin noin puolta tuntia vaille keskiyön. Vaimo yhä kivulias laskimoportin asennusleikkauksen, 2 tuntisen PET/MRI-kuvauksen ja kaiken muunkin jäljiltä, joten tasaista kyytiä oli hakusessa. Liikenne oli onneksi kevyttä vaikkakin arvaamattoman hullua niinkuin näihin lomakuukausiin näillä nurkilla ollaankin jo totuttu. "La gente esta muy loca". Kotona kaikki vihdoin, onnellisesti. Nyt juuri ei kuulu muuta mölyä kun tämä näppiksen kolina kun tätä kirjoitan, ja ilmastointilaitteen hurina.

Vihdoin on tipanlaskijastakin virrat poikki. Nähdään taas 2 viikon kuluttua.

Tytär teki jääteetä itselleen ja meni yläkertaan huoneeseensa vielä katsomaan Youtubesta jotakin vielä vähäksi aikaa, totesi että "ei mulla ole vielä mitään unta" - Ei mikään ihme että on niin kierroksilla tämän päivän jälkeen.

Näin tyttären itkevän tänään 4 kertaa. Onhan tämmöinen meininki melkonen järkytys jo itsessään nuorelle ihmisen alulle, ja äitinsä näkeminen toipilaana kaikkine yksityiskohtineen on varmasti vähintään yhtä rankkaa kuin mitä se on minun nähdä vaimoni noin avuttomana ja kivuista kärsivänä. Tavanomaisesti niin vahva ja jotenkin loputtoman energinen ihminen hän on. Tämä minun tyttöjen kärsimyksen katseleminen ja oma totaalinen avuttomuus sattuu suoraan sydämeen.

No, ensimmäinen kierros sytostaattihoitoa takana ilman sen vakavampia komplikaatioita.

Elämä jatkuu. Jatkukoon. Lienee aika ryhdistäytyä, levätä hetki ja sitten aloittaa opiskelu sen suhteen että mitä on odotettavissa ja miten tästä jatketaan. Vauhti vaan on kova niinkuin toki saakin ollaniin kauan kuin parempaan suuntaan mennään. Ja jos hoitosuunnitelmat toteutuvat niin näyttää siltä että tänä vuonna ei pahemmin vauhti tästä hiljene.